Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 01/2006

Julkisen keskustelun vaikutus käsityksiin liikenteen ilmapiiristä 

Jo liikenteen ilmapiirimittausten alkuaikoina pohdittiin tiedotusvälineiden vaikutusta ilmapiirin kokemiseen. Silloin todettiin muun muassa, että kun mittarina käytetään ihmisiä, tulosten inhimillisyys on pidettävä mielessä Julkinen keskustelu saattaa suunnata huomiota uudella lailla ja aiheuttaa harhan. Tiedotusvälineiden nostama häly vaikkapa liian lyhyistä ajoväleistä voi luoda otaksuman liikenteen muuttu-
misesta silloinkin, kun mikään ei ole muuttunut (Hämäläinen: Liikennevilkku 3/1993)

    Yli puolet haastatelluista oli sitä mieltä, että julkinen keskustelu ei ole vaikuttanut heidän käsityk-
    siinsä liikenteestä. Kolmanes sanoo, että liikenne tuntuu vaarallisemmalta.

    Noin 60 prosenttia vastaajista sanoi, ettei onnettomuusuutisointi ole muuttanut heidän käsityksiään liikenteen ilmapiiristä. Yllättäen joka viidennen mielestä se vaikuttaa paremmalta uutisten vaikutuksesta.

    Ne, joiden mielestä liikenteeseen liittyviä asioita on käsitelty julki-suudessa tavallista enemmän, 
    uskoivat niiden vaikuttaneen omiin kokemuksiisa ilmapiirin parane-misesta.