Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 01/2006

Liikenteen ilmapiirin mittaaminen 


Liikenneturva on 15 vuoden ajan selvittänyt liikenteen ilmapiiriä haastattelemalla kahdesti vuodessa noin tuhatta suomalaista autoilijaa. Viime vuonna muutettiin järjestelmää siten, että haastattelut tehdään vain kerran vuodessa. Ilmapiiriä tarkastellaan seuraavasti:

Kuljettajat arvioivat 

  • ilmapiirin kouluasteikolla 4:stä 10:een, korkein arvosana tarkoittaa kohteliasta, sääntöjä noudattavaa ja turvallisuudesta huolehtivaa ja heikoin sääntöjä ja turvallisuutta väheksyvää, kireää ja itsekästä;

  • onko liikenteen ilmapiiri heidän mielestään parantunut, huonontunut vai pysynyt ennallaan   viimeisestä mittauksesta ja
  • onko liikenne tehnyt vastaajat aiempaa useammin ärtyneeksi ja millaisiin kielteisiin tekoihin   he ovat itse syyllistyneet.

Kuljettajat ottavat kantaa siihen,
 

  • ovatko liikenteen kielteiset piirteet lisääntyneet vai vähentyneet ja
     
  • ovatko liikenteen myönteiset piirteet lisääntyneet vai vähentyneet.

Ilmapiirin kehitystä ei mitata seuraamalla samojen ihmisten toistuvia arvioita. Kussakin mittauksessa valitaan uusi otos kuljettajista.