|
Suomen paras nuori kuski valittu Suomen parhaaksi nuoreksi kuskiksi valittiin huhtikuun lopulla 19-vuotias Antti Vanhatupa Ähtäristä. Antti opiskelee parhaillaan puutavara-auton kuljettajaksi. Vaikka Helsingissä pidetyssä loppukil-pailussa Antti eksyikin välillä Lautta-saareen suunnistaessaan Stadionnilta Paavo Nurmen patsaalta Kompassi-aukiolle Eiraan, oli hänen ajonsa kuitenkin maltillista. Hänen puolestaan puhuivat myös ne seikat, että hän käsitteli autoa hyvin ja otti huomioon muut tiellä liikkujat ja antoi heille tilaa ja aikaa toimia. |
|
Liikenneturvalla oli näkyvä rooli ohjel-massa. Kehittämispäällikkö Mika Hatakka ja koulutusohjaaja Heikki Anteroinen toimivat kilpailun tuomareina. |


