|
Iäkkäiden itsearviointi-aineisto valmistunut Maaliskuun puolivälistä alkaen ajokor-tilliset 70-vuotiaat ovat saaneet Ajoneuvohallintokeskuksen ajo-oikeuden päättymisestä muistuttavan kirjeen mukana Liikenneturvan laatiman oppaan, joka auttaa ikäkuljettajia itse tekemään arvion liikenteessä selviytymisestään. Kuljettajan hyvä tuntea omat vahvuudet ja heikkoudet Kuljettajan on ikään katsomatta hyvä tuntea ajamisensa hyvät ja huonot puolet. Liikenneturvan tekemä Ikäkuljettajan itsearviointiopas auttaa tekemään katsauksen omaan |
![]() |
Oppaassa on otettu huomioon iäkkäille tyypilliset ongelmat. Kysymysten avulla kuljettaja voi arvioida omaa selviytymistään erilaisissa tilanteissa. Aineiston lopussa esitetään kysymyksiä, joiden avulla päästään testaamaan, tarvitaanko tarkempia tutkimuksia. Ensimmäisenä vuonna oppaita jaetaan noin 50 000 kappaletta. Määrä kasvaa vuosittain, kun ajokorttinsa uusivien määrä ikäluokassa kasvaa. |

