|
Suurin osa nuorista ajaa viritetyllä mopolla Liikenneturvan ja Turun yliopiston vielä keskeneräisellä tutkimuksella kerätään tietoja mopoilevista nuorista. Kysely tehtiin Turun seudun ammattikoululaisille, lukiolaisille ja peruskoululaisille. Yleisin kulkupeli tytöillä oli skootteri, koska sitä pidettiin kaupunkiajoon sopivana. Pojilla sen sijaan oli erityyppisiä mopoja. Mopo oli viritetty 70-80 %:lla vas-taajista. Yleensä se liittyi poikien ajoneuvoihin, ja viritys oli itse tehty. |
Mopon hankkimiseen oli vaikuttanut eniten se, että liikkuminen helpottui. Tyypillisesti se on kesäkauden ajoneuvo, ja yksin ajelu on yleisempää kuin kaverin kanssa ajaminen. Ylinopeudella ajaminen on hyvin tavallista. Vain viidennes sanoi, ettei aja yli sallitun nopeuden. Pieni joukko mopoi-lijoita ilmoitti, että he ajavat koko ajan ylinopeutta. Omina vahvuuksinaan mopoi-lijat pitivät mm. sääntöjen tunte-musta, ennakointikykyä, tilan-teiden arviointia, muiden huomi-ointia, omaa ajotaitoa, mopon hallintaa ja nopeita reaktioita. |
Omina heikkouksina mainittiin päättömyys, päin punaista ajaminen, ylinopeus, harkitsemattomat ohitukset ja vastaantulevien kaistalla ajaminen. Liikennevahinkoihin ilmoitti joutuneensa noin 60 % ja viidennes oli saanut rangaistuksia. Keinoina turvallisuuden parane-miseen nuoret pitivät mopon sallitun nopeuden lisäämistä, virittämisen estämistä ja mopokannan uudista-mista. Myös ajo-opetuksen ja ajokokeen uskottiin parantavan mopoilijoiden turvallisuutta. |
