Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 01/2008

Liikenneturvallisuus
yritysten mainetta kohentamaan

Yhä useampi yritys kohentaa mainettaan ja imagoaan tukemalla eri tavoin hyviä yhteisiä asioita.Yhteiskunnallisen vastuun osoittaminen on kohdistunut mm. lasten ja nuorten terveyteen sekä katastrofien seurausten lieventämiseen. Euroopassa on myös liikenneturvallisuus saanut puolelleen sosiaalista vastuutaan kantavia yrityksiä. Kysymys ei ole aina puhtaasta hyvästä tahdosta, vaan hankkeet perustuvat molempia osapuolia hyödyntävään kumppanuuteen.

Hyvänä esimerkkinä on Hollannissa käynnissä oleva Bob -rattijuopumuskampanjointi. Juoppokuskiperinnettä luovaan kampanjaan on saatu mukaan mm. olutpanimoita, hotelleja ja ravintoloita, autovuokraamoja ja liikennealan yrityksiä. Tanskassa Liikenneturvan sisarjärjestö on käynyt kampanjointia ylinopeuksia vastaan ”yksinoikeudella” erään bensaketjun kanssa. Suomessakin on toteutettu yksittäisiä kumppanuushankkeita, mutta halukkaita yrityksiä ja selkeitä pelisääntöjä kaivataan. 
Matti Järvinen