|
ja omia muistoja" Linnanpellon englannin opettaja Katri Silvasti katsoi esityksen yhdessä 2-2-luokkalaisten kanssa. - Minuun teki vaikutuksen se rauhallinen ja toteava tapa, jolla vakavasti loukkaantunut poika kertoi tarinansa. Itselleni jäi erityisesti mieleen kohta, jossa hän kertoi, kuinka auto lähti käsistä. Olen itse joutunut kerran väistämään vastaantulevaa ohittavaa autoa ulos tieltä, ja muistan hyvin sen tunteen. Minulle ei onneksi käynyt kuinkaan, sillä heittelehti-mään lähtenyt autoni päätyi lopulta lumiselle penkalle. |
Aiheen käsittelyä jatkettiin seuraavalla tunnilla oman ryhmäni kanssa koulussa. Poikien on tärkeää pitää kiinni ”minuun nyt ei vaikuta mikään” -imagostaan. Tytöistä monet tunsivat myötätuntoa ja vaikuttuivat Jarmon rohkeudesta kertoa oma tarinansa. Täytimme myös esityksen seuranta- |
Minusta jokaisen ikäluokan pitäisi nähdä tällainen esitys ainakin kerran lukiovuosiensa aikana, toteaa Katri Silvasti. |

