Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 02/2006

Liikenneministerin road show

Liikenneministeri Susanna Huovinen on vuoden aikana markkinoinut uutta valtakunnallista liikenneturvallisuus-suunnitelmaa eri puolilla maata. Päivän pikavierailun kohteina ovat olleet Tampere, Turku, Jyväskylä, Imatra, Oulu ja Joensuu. Esittely- ja keskustelutilaisuudet järjestettiin yritysten tiloissa lukuun ottamatta viimeistä Joensuussa kauppakeskuksessa pidettyä yleisötilai-suutta.

Ministerin alustuksen pohjalta tilaisuuksissa vastailtiin yleisön kysymyksiin. Paikalliset vastuutahot osallistuivat paneelissa keskusteluun. Eri paikkakunnilla turvallisuus-suunnitelmasta oli tarkastelussa omat painotukset.

Liikenneturvan aluetoimistot huolehtivat ansiokkaasti paikallisista järjestelyistä ja mediakontakteista. Tilaisuudet saivatkin kiitettävää julkisuutta. Liikenneturvan Marja Siintomaan mukaan Joensuussa kansalaisia


kiinnostivat erityisesti alueen tienparannukset ja rattijuopumus. Ministerin road show on nyt päättynyt.