Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 02/2006

Pohjoismaista yhteistyötä 50 vuotta

Liikenneturva ja sen pohjoismaiset sisarjärjestöt juhlivat yhteistyö-fooruminsa NTR:n (Nordisk trafik-säkerhetsrådet) 50-vuotista taivalta syyskokouksensa yhteydessä. Juhlan kunniaksi NTR perusti alan stipendin, joka juhlaillallisella annettiin ensimmäisen kerran nollavision isälle Lars Tingvallille. Myös sisarjärjestöjen ansioituneille veteraaneille jaettiin kunniaplaketit.

Kokouksen julkilausumassa koros-tettiin alkolukkoasiaa ja Pohjois-maat haluaisivat ryhtyä kokeilu-alueeksi EU:ssa. Lapset liiken-

teessä on seuraavan raportin teema ja 14 - 15. marraskuuta järjestetään seminaari Köpenhaminassa, missä jaetaan tietoja ja arvioidaan lasten parissa tehtävää liikenneturvalli-suustyötä. Tuleva hanke koskee kuljettajakoulutusta.

Kokouksessa ehdotettiin, että NTR:n internetsivut olisivat myös englannin kielellä. Vuoden loppuun mennessä selvitetään, miten se on toteutettavissa.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen sai tehtäväkseen valmistella ehdotuksen NTR:n kansanvälisestä strategiasta, joka koskee yhteistyötä esim. ETSC, PRI ja yksittäisiä EU-hankkeita.

NTR:ssä valmistellaan nyt jo toukokuussa Kööpenhaminassa pidettävää Bäst i Norden 2007 –konferenssia.