Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 02/2008


















Yhteiskunnassa tavoitteena on taata kansalaisille turvallinen ikääntyminen omassa kodissa. Itsenäisellä liikkumisella on tässä tärkeä osa. 

Kyllä vanha viisas on, vaikkei väkevä

Vuonna 2015 joka 5. ja vuonna 2030 joka 4. suomalainen tulee olemaan yli 65 -vuotias. 

Iäkkäille sattuu muita enemmän vakavia liikenneonnettomuuksia suhteessa väestöosuuteensa. Riskit kasvavat merkittävästi 75 ikävuoden jälkeen, mutta ikä-ihmisten keskinäiset erot voivat olla suuria. Siksi ikääntyvien tienkäyttäjien turvallisuuden hyväksi tehtävä työ on aloitettava heti.

Tavoitteena on, että iäkkäiden määrän kasvusta huolimatta heidän riskinsä menehtyä liiken-teessä suhteessa väestöön ei tule kasvamaan nykyisestä.

Iäkkäiden liikkumisen turvallisuutta pohtinut työryhmä kiteytti asian ytimen raporttinsa otsikkoon: Kyllä vanha viisas on, vaikkei väkevä. Ikä ei sinänsä aiheuta ikäihmisille ongelmia liikenteessä, vaan niitä tuovat iän myötä tulevat sairaudet ja fyysinen haurastuminen. Onnettomuuksien seuraukset ovat iäkkäille lähes aina vakavia.

Halu tukea ikäihmisten liikkumista eri liikennemuodoissa ja liikenteen järjestäminen ikäihmisten ehdoilla ovat avainasioita. Niiden toteutuminen edellyttää selkeää asennemuutosta iäkkäitä kohtaan ja heidän hyväkseen sekä päättäjien, suunnittelijoiden että kansalaisten parissa.  

Matti Järvinen
Liikenneturvan toimitusjohtaja ja
iäkästyöryhmän puheenjohtaja