Tilastoinnissa on kehittämisen varaa
Liikenneturvallisuudesta puhuttaessa käytetään numeroita: kolareiden, loukkaantuneiden ja kuolleiden määriä. Suomessa koko turvalli- suuden taso ja tavoitteet mää- ritellään yksikäsitteisesti liiken- teessä kuolleiden määrillä.
Liikenneturvallisuudesta puhuminen vaatii luotettavan ja mahdollisimman paljon tietoa sisältävän tietotaustan.
Tilastointi Suomessa on kansain- välisesti ottaen hyvin hoidettu. Tutkijalautakuntatoiminta meillä toteutetussa laajuudessaan on lähes ainutlaatuista. |
Kehittämisen tarvetta kuitenkin on. Tietotekniikka antaa mahdollisuuden yhdistää eri puolilla hajallaan olevat tiedostot entistä paremmin. Tarvitaan myös uusia muuttujia ja muuttujaluokituksia.
Loukkaantumistietoja ei taas voi analyyseissä käyttää tietojen kertymisen epävarmuuden ja puuttuvan loukkaantumisastetiedon takia.
Liikenneministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan asiaa.Työ on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. |
Tässä Eturenkaan numerossa puhutaan kuluvan vuoden liikenneturvallisuudesta. Toivoa sopii, että joskus voisimme kuolemanlukujen lisäksi tarkastella myös loukkaantumisia, niiden laatua ja määrää, entistä laajempaa ja tarkempaa taustatietomäärää vasten.

Jukka Vierimaa tietopalvelupäällikkö Liikenneturva
|