Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 03/2005

Pääteiden liikenteen kasvu  on hidastunut
- ajoneuvokanta lisääntyy

 

Liikenteen kasvu on hidastunut alle kolmen prosentin. Tarkasteltaessa 
viimeisen 12 kuukauden  kasvua 
elokuun loppuun mennessä, niin se oli noin 2,5 prosenttia.
Teillämme ajettiin yli 50 miljardia ajokilometriä vuonna 2004.

Pääteiden liikenne väheni hieman syyskuun alussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Katso kuva suuremmassa koossa.

Tiehallinto seuraa liikenteen muutosta pääteillä eri mittauspisteissä. Oheisessa kuvassa punainen viiva kertoo viimeisen 12 kuukauden aikana tapahtuneen liikenteen muutoksen. Siniset pylväät

kertovat muutoksesta edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Liikenne väheni keskimäärin 1-2 %.  Osasyynä tähän arvioidaan olleen polttoaineiden nopeasti kallistuneet hinnat ja niiden pysyminen hintapiikkiä edeltäneen tason yläpuolella.

Polttoaineiden hintojen vaikutukset liikennemääriin selviävät tarkemmin syksyn aikana.

Raskaan liikenteen osalta paperiteollisuuden lakon vaikutus näkyy liikennemäärien selvänä vähenemisenä.

>> Lue lisää