|
Perheessä kasvaa turvallisuus
Valtakunnallisen liikenneturvallisuus- suunnitelman mukaan tieliikennejärjes- telmä on suunniteltava siten, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä, jos noudatetaan liikenne- sääntöjä. Nykyisten onnettomuus- tilastojen valossa nollavisio saattaa tuntua vaikeasti tavoitettavalta.
Liikenneturva käynnistää vuonna 2006 uuden hankkeen, jonka tarkoituksena on saada 0-visio toteutetuksi perheiden sisällä: että meidän perheessä ei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä, jos itse toimimme sään- töjen mukaisesti. |

| Perhe-hanke aloitetaan selvittämällä yhteistyötahot ja kokoamalla toiminnassa tarvittava aineisto. |
|
Mitä tällaisen 0-vision tavoitteleminen tarkoittaa?
- Meidän perheessä on osattava tunnistaa riskit, jotta osaisimme ottaa vastuun tekemiseistämme.
- Olisi osattava säännöt ja varmistettava, että muutkin perheenjäsenet osaavat ne.
- Otettava toiset aina huomioon turvallisuusasioita käsitelles-
sämme.
- Osattava käyttää turvalaitteita
ja olla hyvänä mallina muille.
- Epäkohtien esille ottaminen ympäristön kehittämisessä.
- Osattava antaa positiivista palautetta.
|