Pelasta kallonen - käytä kypärää
Nuorista 13-17-vuotiaista vain 10 prosenttia käyttää pyöräilykypärää. Keskimäärin kypärää käyttää 29 % pyöräilijöistä. Liikenneturva, YleX ja Suomen Pyöräilyunioni kampanjoivat yhdessä kypärän käytön puolesta. Pelasta kallonen -kampanja on kohdistettu erityisesti nuorille12-27-vuotiaille.
Noin 80 prosentilla suomalaisista on polkupyörä. Se on kesäisin henkilöauton jälkeen käytetyin kulkuväline ja sitä käyttää jatkuvasti yli viidennes kansalaisista. Liikenneturvan tarkkailujen mukaan parhaiten pyöräilykypärää käyttävät alle kouluikäiset lapset. Pikkulapsista 85 % pyöräilee kypärä päässä. Huonoimmin kypärä painuu päähän 13–17-vuotiailla pyöräilijöillä. Ala-asteikäisistä tytöistä kypärää käyttää lähes puolet, mutta pojista vain noin 30 %.

Kaverin esimerkki ratkaisee nuoren kypärän käytön
Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan yläaste- tai lukioikäinen nuori ei hevin laita pyöräilykypärää päähänsä, ellei kaverien esimerkki tai heidän mielipiteensä tue kypärän käyttöä. Kahdeksan prosenttia kertoi käyttävänsä kypärää aina tai usein, vaikka kypärän omisti 44 prosenttia vastanneista. Nuoret eivät myöskään patistele toisiaan käyttämään kypärää.
Perheenjäseniltään enemmistö on saanut kehotuksia käyttää kypärää, mutta ne eivät ole juurikaan vaikuttaneet nuorten kypärän käyttöön. Lehtijutut pyöräilyonnettomuuksista sekä kypärän helppo saatavuus ovat kyllä saaneet nuoret harkitsemaan kypärän käyttöä. Liikenneturva teki kyselyn noin 1.100:lle yläasteen ja lukion oppilaalle vuonna 1999.
Kallosen pelastajat innostavat kypärän käyttöön
Pelasta kallonen -kampanjassa ovat mukana viisi kampanjakasvoa. Nämä Kallosen pelastajat ovat tunnettuja juontajia (YleX:n Peltsi ja Tomi), suosittuja nuorisoartisteja (Uniklubi ja Indica) sekä MM-alamäkiajon ammattilaiskuljettaja (Matti Lehikoinen).
Kampanja on käynnissä koko kevään ja huipentuu viikolla 17 (24.-30.4.), jolloin YleX käsittelee tematiikkaa laajamittaisesti ohjelmistossaan. Kampanja koostuu monesta osa-alueesta
Liikenneturva
Tiedottaja Kaisa Hara, puh. (09) 4174 7419, kaisa.hara@liikenneturva.fi
kampanjasivu
Yleisradio Oy/YleX
Tuottaja Pia Ljungman, puh. 040 518 1754, pia.ljungman@yle.fi
http://x-stage.yle.fi/pelastakallonen
Suomen Pyöräilyunioni
Tuottaja Mikko Peltonen, puh. 0400 635 315, Mikko.Peltonen@suomityres.com