keskiviikko 8. helmikuuta
Muuta tekstin kokoa

Liikennemusiikkia vuosien varrelta

Talja tuotti vuonna 1969 äänilevyn, jossa oli viisi kampanjaiskelmää vuosilta 1965-69. Vaikka näistä lauluista on kulunut jo runsaasti aikaa, niiden sanoma on yhä ajankohtainen ja sävel tarttuva. Organisoidun liikenneturvallisuustyön 60-vuotisjuhlan muistona Liikenneturva julkaisi laulut CD-levynä

Vuosittain Suomessa pidetyistä teemaviikoista liikenneviikko oli ehkä tunnetuin ja todennäköisesti myös vanhin. Ensimmäiset liikenneviikot tai liikennekaudet, joiksi niitä silloin kutsuttiin, toteutettiin jo 1950-luvun alussa. Liikennekausia saattoi olla kaksi vuodessa, ensin yleinen keväällä ja toinen erityisesti lapsiin kohdistuva syksyllä.

1960-luvulla Talja järjesti joukon liikenneviikkoja, joiden tunnuslauseet iskostuivat ihmisten mieliin niin, että ne muistetaan vieläkin. Parhaiten tunnuslauseet jäivät mieleen kampanjoita varten sävelletyistä iskelmistä, joiden sanoituksista, säveltämisestä ja esittämisestä vastasivat tuon ajan kotimaiset iskelmämusiikin kärkinimet.

Vuosi Teema Tunnusmusiikki
1960 Aja ohi varovasti, päästä ohi sopuisasti  
1961 Hyväksytty turvavyö joka autoon  
1962 Liikenneturvallisuus tavaksi  
1963 Vaihda kohteliaisuuteen  
1964 Enemmän tietoa - vähemmän selityksiä  
1965 Yhteispelillä se sujuu (sanat)
kuuntele
sävel ja sanat: Sauvo "Saukki" Puhtila
esittäjä: Kipparikvartetti
1966 Sopu vie eteenpäin (sanat)
kuuntele
sävel ja sanat:Sauvo "Saukki" Puhtila
sovitus: Pentti Lasanen
esittäjä: Katri-Helena, Justeeri ja Hootenanny-Trio
1967 Liikenneoppia ikä kaikki (sanat)
kuuntele
sävel: Georg de Godzinsky
sanat: Sauvo "Saukki" Puhtila
esittäjä: Katri-Helena
1968 Katso vielä kerran (sanat)
kuuntele
sävel ja sanat: Juha "Watt" Vainio
esittäjä: Juha "Watt" Vainio
1969

Ennakoi tuleva tilanne
kuuntele

sävel ja sanat: Kari Tuomisaari
esittäjä: Kai Lind ja Ragni Malmstén
1970 Turha kiire pois