Viralliset tieliikenneonnettomuustiedot ovat Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastossa. Ne perustuvat poliisin raportoimiin onnettomuustietoihin. Tilastossa on tiedot henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista. Tilastokeskus täydentää poliisin antamia tietoja kuolemansyytilaston tiedoilla kuolleista, tiehallinnon tiedoilla tapahtumapaikasta ja liikennevahinkojen tutkijalautakuntien tiedoilla kuolemaan johtaneista rattijuopumusonnettomuuksista. Poliisin raportoimia liikenneonnettomuuksia tilastoivat myös Tiehallinto ja kunnat.
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) kokoaa oman tilastonsa onnettomuuksista, joista on maksettu korvausta liikennevakuutuksesta. Tässä tilastossa on suuri määrä sellaisia liikennevahinkoja, joita ei ole poliisin ilmoituksiin perustuvissa onnettomuustilastoissa. Sen ulkopuolelle jäävät kuitenkin kaikki alkoholitapaukset, osa yksittäisvahingoista ja porovahingot sekä onnettomuudet, jotka eivät kuulu liikennevakuutuksen piiriin tai joissa vakuutuskorvausta ei ole haettu esimerkiksi vahinkojen pienuuden takia. Onnettomuustapauksia, joissa korvaus on maksettu vapaaehtoisesta vakuutuksesta, ei kirjata vakuutusyhtiöiden tilastoon.
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan järjestämän tutkijalautakuntatoiminnan kautta saadaan yksityiskohtaisia tietoja kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Tutkijalautakuntatoimintaa on hyödynnetty myös useissa erityishankkeissa.
Liikenneonnettomuustapauksia tilastoivat myös sairaalat ja terveyskeskukset, mutta kerättävät tiedot on tarkoitettu lähinnä terveydenhuoltoa varten, eikä niitä ole kunnolla pystytty käyttämään liikenneturvallisuustyössä. Terveydenhuollon tietoja voidaan käyttää täydentävänä aineistona, koska niistä on saatavissa tietoa, joka jää muiden tilastojen ulkopuolelle, esimerkkinä tästä kevyessä liikenteessä loukkaantuneet.
Tilastojen peittävyys
Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta peittävyys on 100-prosenttinen. Tilastokeskuksen mukaan poliisin tietoon tulee 20 % henkilövahinkoon johtaneista tieliikenneonnettomuuksista. Eri onnettomuustyyppien tietoon tulossa on eroja. Huonoin peittävyys on yksittäisonnettomuuksissa loukkaantuneista polkupyöräilijöistä. Puutteellisuudet johtuvat lähinnä siitä, etteivät onnettomuudet tule poliisin tietoon.
Puuttuvista loukkaantumiseen johtaneista onnettomuuksista valtaosa on lieviä loukkaantumisia, sillä tieliikennelaki velvoittaa ilmoittamaan onnettomuudesta poliisille vain, jos joku on loukkaantunut vakavasti. Syy siihen, ettei onnettomuuksia ilmoiteta poliisille, on valtaosassa onnettomuuksia vahinkojen pienuus ja korvauksesta sopiminen.
Tieliikenneonnettomuuksista ilmoitetaan vakuutusyhtiöille noin 80 prosenttia. Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ilmoitetaan yli 90, loukkaantumiseen johtaneista noin 85 ja omaisuusvahinkoihin johtaneista onnettomuuksista noin 75 prosenttia. Tilastoinnin perusteena olevaa liikennevakuutuskorvausta yhtiöt maksavat 70 prosentista kaikista onnettomuuksista. Liikennevakuutusten bonusjärjestelmä vaikuttaa tilastoon siten, että vähäisiä vahinkoja ei ilmoiteta.
Lähteet: Liikennevakuutuskeskus, Tiehallinto ja Tilastokeskus


