TURVAKAUKALO
Vauvan ensimmäinen turvalaite on turvakaukalo, joka hankitaan usein jo ennen vauvan syntymää.
Varmista turvakaukaloa hankkiessasi, että siinä on merkintä E-hyväksynnästä. Tällainen hyväksyntä tarkoittaa, että se täyttää tietyt Euroopan yhteisön asettamat minimivaatimukset. Tieliikennelain mukaan Suomessa ei saa käyttää lasten turvalaitteita, joissa ei ole E-hyväksyntää.
Turvakaukalon kiinnitys
Säädä kaukalon turvavyöt vauvalle sopiviksi jo ennen ajoon lähtöä. Olkavöiden korkeussäätö on tehtävä, kun kaukalo ei ole kiinnitettynä autoon. |
![]() Autossa lapselle turvallisin paikka on takapenkki. Turvakaukalo kiinnitetään aina selkä menosuuntaan. Tarkista autosi ohjekirjasta, mitä autonvalmistaja sanoo turvakaukalon kiinnittämisestä. |
Kun pääntuen yläreuna on lapsen silmien korkeudella tai lapsen paino ylittää kaukalon suosituspainon, kaukalo vaihdetaan turvaistuimeen. |
![]() Selkä menosuuntaan kiinnitettävää turvalaitetta ei saa sijoittaa turvatyynypaikalle. |
Vöiden tulee olla kiinni riittävän napakasti, mutta kuitenkin niin, että vauvan on
mukava olla kaukalossa.
Isofix-kiinnitysjärjestelmä vähentää asennusvirheitä ja antaa parhaan mahdollisen suojan
lapselle turvaistuimen ja auton kiinteän liitoksen avulla. Sen ansiosta kaukalo on
helppo irrottaa ja kiinnittää, koska auton omia turvavöitä ei tarvita. Isofix myös vähentää
väärinkiinnittämisen mahdollisuutta.
Muista rauhallinen ajotapa, vauvakaan ei pidä äkkijarrutuksista. Kuljettaja ei myöskään hoida tai viihdytä lasta ajon aikana, vaan keskittyy ajamiseen.



Säädä kaukalon turvavyöt vauvalle sopiviksi jo ennen ajoon lähtöä. Olkavöiden korkeussäätö on tehtävä, kun kaukalo ei ole kiinnitettynä autoon.
