Liikennemerkit ovat yleisin liikenteen ohjaustapa. Merkkien sanoma on helposti havaittavissa jo liikennemerkin muodosta ja väristä. Merkkien ulkoinen olemus kertoo millaista sanomaa tienkäyttäjälle halutaan välittää. Kannallaan olevat kolmiot ovat varoitusmerkkejä, puna-keltaiset pyöreät merkit kieltävät tai rajoittavat, siniset pyöreät ovat määräysmerkkejä ja kuuden merkin ryhmä, jossa on eri muotoisia ja värisiä merkkejä, kuuluu etuajo-oikeus ja väistämismerkkeihin. Lisäksi liikennemerkkeihin kuuluu ohje- ja opastusmerkkejä sekä lukuisa määrä lisäkilpiä.
Määräysmerkit
Määräystä osoittava merkki on ympyrän muotoinen. Siinä on valkoinen reunus ja sinisellä pohjalla määräystä
kuvaava valkoinen kuvio. Tutustu määräysmerkkeihin
Ohjemerkit 
Suorakaiteen muotoisilla ohjemerkeillä annetaan ohjeita tienkäyttäjille sekä osoitetaan tienkohta, jossa merkkiin liittyvää liikennesääntöä sovelletaan.
Tutustu ohjemerkkeihin
Opastusmerkit
Tiellä kulkevan opastusta ja suunnistusta varten käytetään opastusmerkkejä. Jollei jäljempänä toisin säädetä, on opastusmerkkien pohjaväri sininen ja teksti valkoinen.
- Vihreä pohjaväri ja valkoinen teksti opastavat moottoritielle tai moottoriliikennetielle. Näitä värejä käytetään myös moottoritien ja moottoriliikennetien suuntaisessa opastuksessa.
- Valkoinen pohjaväri ja musta teksti suunnistustauluissa ja viitoissa osoittaa paikalliskohdetta.
- Keltainen pohjaväri ja musta teksti opastusmerkeissä osoittavat kiertotietä tai tilapäistä liikennejärjestelyä.
- Musta pohjaväri ja valkoinen teksti opastusmerkissä osoittavat yksityistä tietä tai yksityisen tien varrella olevaa kohdetta.
- Punaisella vinoristillä peitetty kohde suunnistustaulussa, viitassa tai etäisyystaulussa osoittaa, että reitti kyseiseen kohteeseen on tilapäisesti pois käytöstä.
Tutustu opastusmerkkeihin ja palvelukohteiden opastusmerkkeihin
Lisäkilvet
|
|
|
Liikennemerkin alapuolella voidaan käyttää suorakaiteen muotoista lisäkilpeä, jos liikennemerkin tarkoitusta tai kohdetta täytyy selventää. Lisäkilpeä voidaan käyttää myös merkin vaikutusalueen tai voimassaoloajan määrittelemisessä ja vaikutuksen rajoittamisessa.
Tutustu lisäkilpiin
Varoitusmerkin, etuajo-oikeus- ja väistämismerkin sekä kielto- ja rajoitusmerkin lisäkilven pohja on keltainen, reunus punainen ja tunnuskuvio tai teksti yleensä musta. Muun merkin lisäkilven pohjaväri, reunuksen väri, tunnuskuvion ja tekstin värit ovat yleensä samat kuin päämerkissä. Jos liikenteen ohjauksessa tarvitaan lisäkilpeä, jota ei ole tässä asetuksessa vahvistettu, voidaan käyttää tekstillistä lisäkilpeä.
Lisäkilvellä 872 osoitetaan, että liikennemerkistä ilmenevän kiellon estämättä on sallittu:
- kiinteistön, sillä olevien rakennusten, tilojen ja laitteiden huoltoon tai vartiointiin liittyvä ajo silloin, kun se on välttämätöntä,
- jakeluliikenne sekä sellaisten tavaroiden kuljetus, joiden kantamista ei niiden painon tai muun erityisen syyn takia ole kohtuullista edellyttää,
- sellaisen henkilön kuljetus, jonka toiminta- tai liikkumiskyky tai kyky suunnistautua on iän, vamman tai sairauden takia taikka muusta syystä rajoittunut,
- lasten kuljetus, kun yhdellä henkilöllä on valvottavanaan useampi kuin yksi alle seitsemän vuoden ikäinen lapsi,
- asiakkaan noutaminen ja tuominen taksilla tai
- ajoneuvon kuljettaminen, kun kuljettaja on liikuntavammainen.



