
Rengaspaineita on syytä aika ajoin tarkkailla, sillä varsinkin vajaapaineinen rengas saattaa aiheuttaa auton yllättävää käyttäytymistä esimerkiksi kaarreajossa tai tiukassa jarrutuksessa. Lisäksi vajaapaineisen renkaan vierintävastus on suuri ja siitä syystä polttoaineen kulutus on suurempi kuin normaalipaineisella renkaalla ajettaessa.
Liukuesteiden käyttö
Auton ja siihen kytketyn hinattavan ajoneuvon renkaat saa varustaa nastoin, lumiketjuin tai vastaavin liukuestein, jotka eivät oleellisesti vahingoita tien pintaa.
- Nastarenkaita saa käyttää marraskuun 1 päivästä maaliskuun 31 päivään tai toista pääsiäispäivää ensinnä seuraavaan maanantaihin, myöhemmän näistä päivämääristä ollessa määräävä.
- Muunakin aikana nastarenkaita saa käyttää hälytysajoneuvossa, puolustusvoimien käytössä olevassa maastokäyttöön tarkoitetussa autossa ja perävaunussa, tienpitoon käytettävässä autossa ja perävaunussa sekä hinausautossa.
- Nastarenkaita saa käyttää muuna aikana myös auton tai hinattavan ajoneuvon kauppaan, korjaukseen tai katsastukseen liittyvissä tilapäisissä siirroissa sekä kaikissa autoissa ja hinattavissa ajoneuvoissa, milloin sää tai keli sitä edellyttää.
Ajoneuvohallintokeskus voi myöntää yksittäiselle ajoneuvolle poikkeuksen nastarenkaiden sallittua käyttöaikaa koskevasta säännöksestä.
Kokonaismassaltaan yli 0,75 tonnin ja enintään 3,5 tonnin perävaunussa on käytettävä nastarenkaita, jos vetoautossa on sellaiset. Käytettäessä nastarenkaita henkilö- tai pakettiautossa tai kokonaismassaltaan enintään 3,5 tonnin perävaunussa taikka erikoisautossa:
jossa nastoja on eniten.
käyttämään vararengasta, siihen ei sovelleta tämän pykälän säännöksiä. Ajoneuvoa on tällöin kuitenkin kuljetettava
erityistä varovaisuutta noudattaen.
L-luokkien ajoneuvon ja sen perävaunun renkaat ja liukuesteet
Moottoripyörän (L3- ja L4-luokka) ja L5-luokan ajoneuvon etupyörässä ei saa käyttää rengasta, jonka puutteellinen tasapaino voi haitata ohjausta. Kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla vähintään 1,0 mm.
Moottoripyörässä, mopossa ja muissa L-luokkien ajoneuvossa ja niiden perävaunussa on käytettävä talvikäyttöön sopivia karkeakuvioisia renkaita joulu-, tammi- ja helmikuun aikana. Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla vähintään 3,0 mm.
Liukuesteiden käyttö moottoripyörässä, mopossa ja muissa L-luokkien ajoneuvoissa ja niiden perävaunussa on sallittu samoin ehdoin kuin henkilöautossa.


